Label
Kirjasto
Jalkapallon MM-kisojen 2022 kovassa G-lohkossa pelaavat ennakkosuosikki Brasilia, eurooppalaiset Sveitsi ja Serbia ja Afrikan kestokisakävijä Kamerun.
Authored by: System on

F-lohkosta löytyvät muun muassa FIFA-rankingin kakkonen Belgia, vuoden 2018 MM-kakkonen Kroatia ja monien ylistämä Marokko. Kanadan mukanaolo turnauksessa on kuitenkin kerännyt eniten huomiota, sillä kyseessä ovat maan ensimmäiset MM-kisat sitten…
Authored by: System on

Jalkapallon MM-kisojen E-lohkossa on ehkä vahvin valikoima maita. Suosikit jatkoon pääsyä ajatellen ovat aiemmat MM-kisavoittajat Saksa ja Espanja, mutta lohkossa mukana on myös Aasian Cupin 2019 finalisti Japani sekä mannertenvälisten…
Authored by: System on

Maailman parhaat hyökkääjät pyrkivät johdattamaan maansa mestaruuteen jalkapallon MM-kisoissa 2022, mutta hyökkääjiä kiinnostaa MM-pokaalin lisäksi varmasti myös turnauksen parhaalle maalintekijälle annettava Kultainen kenkä. Ketkä ovat…
Authored by: System on

Maajoukkueet pelaavat varsin vähän otteluita verrattuna seurajoukkueisiin, joten niiden laadun arvioiminen voi olla todella vaikeaa. Vuoden 2022 MM-kisojen voittajavedon neljä kärkimaata selvisivät karsinnoista helposti, joten vaikka näiden…
Authored by: System on

Koko 1900-luvun esiintyi trendi, josta MM-kisat harvoin poikkesivat. Jos turnaus pidettiin Pohjois- tai Etelä-Amerikassa, jäljemmän mantereen joukkue voitti. Kun eurooppalainen maa isännöi kisoja, eurooppalainen joukkue voitti.
Authored by: System on

Neljä joukkuetta Etelä-Amerikasta matkaa Qatarin MM-kisoihin rankan karsintaurakan päätteeksi. Tässä artikkelissa Simon Edwards tutkii, mistä voisi löytyä arvoa, ja tutustuu parantavaan Argnetiinaan ja uudelta näyttävään Uruguayn joukkueeseen,…
Authored by: System on

Tässä artikkelissa keskitymme hyviin vetokohteisiin sekä tarkastelemme jännittävää Ecuadorin joukkuetta, joka luottaa lukuisiin mielenkiintoisiin nuoriin pelaajiin. Ensin Simon Edwards tarkastelee kuitenkin kisojen ennakkosuosikkia Brasiliaa,…
Authored by: System on

Onko eurooppalaisilla vaikeuksia äärimmäisessä kuumuudessa? Pystyvätkö heikommat joukkueet yllättämään sääedun ansiosta? Joseph Buchdal analysoi, miten Qatarin ainutlaatuinen kuumuus ja kosteus voivat hyödyttää joitakin maita vuoden 2022 MM-…
Authored by: System on

Jalkapallon arvokisat kiinnostavat vedonlyöjiä kautta maailman – etenkin neljän vuoden välein pelattavat MM-kisat. Vuoden 2022 MM-kisat ovat poikkeukselliset, sillä ne pelataan Qatarissa kesken Euroopan sarjakausien.
Authored by: System on